lauantai 10. joulukuuta 2016

JOULUNODOTUSHAASTE 9.-10.12.2016

9.12. Kauneimmat joululaulut

10.12. Tonttu vo tulla ikkunan taa
Nyt ne työpaikan pikkujoulut on vietetty ja alan odottaa oikeaa joulua jonka senkin vietän työn merkeissä. Tänä vuonna vietän joulua  perheen parissa 20.-21.12. koska sillon mulla on vapaaata

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

JOULUNODOTUSHAASTE 8.12.2016

Mulla alkaa olla joulusiivo tehtynä, verhot vaihdettu ja puhtaat lakanat sängyssä. Tänään tuli taas lehtikin ja sen luettuani tein valituista paloista tällaisen kortin

8.12. Nallekarhut tonttuilee

Ja kohta täytyy taas lähteä iltavuoroon. Huomenna on aamuvuoro ja sen jälkeen pikkujoulupippalot herkuttelun merkeissä, saapa nähdä saanko silloin korttia aikaiseksi mutta jollei niin lauantaina on sitten kaksi kun mulla viimeinen viikonloppuvapaa ennen jouluu ja joulunkin olen töissä että taitaakin olla viimeinen viikonloppu vapaa tänä vuonna.

tiistai 6. joulukuuta 2016

JOULUNODOTUSHAASTE 7.12.2016

Tänään ei tullu lehtee eilisen itsenäisyyspäivän täöhren joten tein tämän kortin yhten päivän lehden mukan tulleest mainoksest

7.12. ja laitetaanko joulu myös pikkulinnuille

JOULUNODOTUSHAASTE 6.12. 2016

HYVÄÄ JA AURINKOISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!


maanantai 5. joulukuuta 2016

JOULUNODOTUSHAASTE

Hiukan olen myöhässä kun on jo viides päivä mutta parempi myöhässä kun ei millonkaan.
Pieni piparinleipoja oli mulla lauantaina kylässä ja yöllä olin töissä ja eilen vain nukuin ja söin ja taas nukuin.

Aion nyt haastaa itseni ja myös teidät tekemään jouluinen ATC -kortti tai jokin muu kortti tai askartelu käyttäen materiaalina kunkin päivän lehteä tai jos ei tuu lehteä niin jospa sitten tulis edes mainoksia tai jotain roskaa vaikkapa jos tänään tyhjenee maitopurkki niin siitä sitten tekemään jouluinen juttu ja se tänne mun haasteeseen. Ja jos ei joka päivä kerkii nii mitä välii, voit tehdä jälkikäteen puuttuvat tai tehdä vain sillon ku kerkiit.

Kaikkien joulunodotushaasteeseen osallistuneiden kesken arvon tekmäni ATC- kalenterin ensi vuodelle. 1 postaus= 1 arpa

1.12. Joulun odotus

2.12. joulukahvit
3.12. lumiukko

5.12. joulupukki matkaan jo käy
4.12. joulupukin valokuva-albumista








tässä nämä viisi ekaa joulukuun päivää. TERVETULOA MUKAAN

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE!

MEINAAN NYT PITÄÄ KESÄTAUON TÄMÄN MURREHAASTEEN KANSSA KUN MULLA ON UUS TYÖPAIKKA EIKÄ OIKEETA KESÄLOMAA OLLENKAAN NIIN KAIKKI VOIMAT MENEE NYT ARJEN PYÖRITYKSEEN JA VAPAAT LÖHÖRENTOUTUMISEEN JA AURINGONOTTOON.MUTTA JOS SATTUIS NIIN ETTÄ SADEPÄIVII TULIS ENEMMÄN KU LAKI SALLII NIIN VOIHAN OLLA ETTÄ LAITAN TÄNNE SIT KESÄISEN  MURRESANAHAASTEEN JOTEN KURKKAILKAA VÄLILLÄ MITÄ MULLE KUULUU

maanantai 2. toukokuuta 2016

KOTILAISKAN KIERRÄTYS HAASTE & VAIHTO TOUKOKUU 2016

HUHTIKUUSSA OLI SYNTTÄRIARVONTA JA ATC KORTIN TAUSTAPUOLI LEIMASIMEN VOITTIVAT FUNCHIS; RAIJA ANNIKKI JA ENKULI JA KOMMENTIN LAITTANEIDEN YLLÄTYSPALKINNON SAILA
                                                       ONNEA KAIKILLE VOITTANEILLE!

Asun nykyään enimmäkseen Salon suurkaupungissa, sen yhdessä maalaiskirkonkylässä. Salonseudun sanomat julkaisi tänään salonmurre sanastonsa jotka se on kerännyt lukijoilta syksyn aikana. Siitäpä sain idean/ aiheen tän vuoden ATC haasteisiin & vaihtoihin.


MUUTAN HAASTETTA HELPOMMAKSI NIIN ETTÄ JULKAISENKIN VAIN 8 MURRESANAA/ KUUKAUSI JA joista voit tehdä joko jokaisesta oman ATC kortin tai vaihtoehtoisesti yhden ATC kortin joka kuvaa kaikkia 8 sanaa tai voit valita yhden lempisanan ja tehdä siitä ATC kortin.
En kerro mitä sanat kirjakielel tarkottaa ennen kuin vasta kuun lopulla. Teet kortin siis sen mukaan mitä kuvittelet sanan tarkoittavan.
TOUKOKUUN LISÄHAASTE ON KÄYTÄ JOTAIN VIHREÄÄ

TOUKOKUUN SANAT OVAT:KORSTEENI, KREKSU, KRETLIINI, KRINTTI, KROIKHYTTYNE, KROTTI, KRUMELUURI JA KRUNTTIPULLA
"Tän talon krintis ei oo mittää krumeluurii, mut aikaa komee korrsteeni kuitenki"
"MISTÄS TOI KROIKHYTTYNE TOHO LENS"



TOUKOKUUN VAIHTO ON : TUUNATAAN TOISTEMME TOIVOTTOMIA KORTTEJA ELI KAIKILLA VARMAAN ON JOSSAIN LAATIKON PERÄLLÄ IKUISUUS PROJEKTEJA TAI KORTTEJA JOIHIN EI ITSE OLE TYYTYVÄINEN

VALITSE NIISTÄ 3 TOIVOTTOMINTA JA LÄHETÄ NE VAIHTOPARILLESI JA PARISI LÄHETTÄÄ SINULLE HÄNEN 3 TOIVOTTOMINTAAN.

KUN SAAT KORTIT TEHTÄVÄSI ON TEHDÄ SIITÄ VALMIS/TUUNATA SE.
KORTIT JÄÄVÄT SILLE JOLLE NE OLET LÄHETTÄNYT JA SINÄ SAAT PITÄÄ SAAMASI KORTIT KUNHAN LAITAT TUUNAAMASI KORTIT ESILLE BLOGIISI JA LINKKI SIIHEN TÄMÄN POSTAUKSEN KOMMENTTEIHIN

IMOTTAUDU VAIHTOON 15.5.2016 MENNESSÄ KOMMENTTEIHIN JA JOS MINULLA EI OLE OSOITETTASI NIIN LAITA SE SÄHKÖPOSTIINI KOTILAISKA (ÄT) SUOMI24.FI PIENILLÄ KIRJAIMILLA KIRJOITETTUNA JA VÄLIT POIS.

JAAN VAIHTOPAREILLE HEIDÄN PARINSA OSOITTEET 16.5.2016 SÄHKÖPOSTITSE TIETENKIN

ODOTAN ETTÄ LAITAT TEKEMIESI JA SAAMIESI KORTTIEN KUVAT  BLOGIISI JA MIELELLÄÄN LINKKI KUVIEN POSTAUKSEEN TÄMÄN  POSTAUKSEN KOMMENTTEIHIN